Erityisherkkyys

Kirkkaat ja vaihtuvat valot, kovat äänet, kova kiire, suuri joukko ihmisiä, melu tai ylipäätään äänet kun olen tekemässä jotain tarkkaa.. kaikki ne ovat minulle suunnattomia hankaluuksia. En pysty ajamaan ja suunnistamaan autolla vieraassa paikassa jos auton radio on päällä. Paniikin kaltainen tila kun pitää osallistua juhliin joissa on paljon (pahimmassa tapauksessa 99%) vieraita ihmisiä. Oman rauhan kaipuu ja hiljaisuus, puhelin äännettömällä ja yksin olo on minun suklaata. Vältän viimeiseen asti katselemasta väkivalta- tai kauhuelokuvia. Pelästyn/säikähdän todella herkästi. Olen erityisherkkä. Kaltaisiani on viidesosa väestöstä. Erityisherkkää voisi verrata vaikka siihen että ajattelee että ihmiseltä puuttuisi yksi ihokerros, erityisherkkä tuntee, tiedostaa ja reagoi melkein kaikkeen siis herkemmin ja voimakkaammin.  Kuin katselisi suoraan aurinkoon ilman aurinkolaseja.

 

Olen aina kuvitellut olevani jollain tapaa introvertti. Mutta en kuitenkaan ole sopinut siihen muottiin täysin. Pari vuotta sitten minulle selvisi , että olen erityisherkkä.
Nyt ymmärrän itseäni paljon enemmän ja osaan varautua sekä ottaa omaa aikaa tarvittaessa. 

Usein kysytään, että onko herkkyys sitten joku persoonallisuuden sairaus, ei ole. Erityisherkkyys ei ole sairaus eikä häiriö, eikä sille ole diagnoosia. Herkkyys on terve ja normaali synnynnäinen hermostollinen ja  persoonallisuuden ominaisuus. Jokainen erityisherkkä on omanlaisensa ja vaatii omanlaisensa "kohtelun". Erityisherkkiä ei "tarvitse" kohdella eritavalla kuin muitakaan, mutta heidän kanssaan vaaditaan ymmärrystä ja suvaitsevaa asennetta. 

Lapsena erityisherkkyys näkyi minussa siten, että muistan lähteneeni usein koulun jälkeen läheiseen metsään ja siellä olevaan lintutorniin jossa istuin tunteja yksin. Kuuntelin hiljaa musiikkia ja vain olin. Lisäksi muiden negatiiviset mielipiteet ja rumasti kohtelu tuntui todella henkilökohtaiselta ja "maailmanloppulta". Reagoin todella voimakkaasti tunnetasolla kaikkiin epäonnistumisiin. Sulkeuduin usein omaan huoneeseeni lukkojen taa, että tiesin varmasti ettei kukaan pääse sisälle. 
Olen kuitenkin sosiaalinen ja uusissa tilanteissa peitän epävarmuuteni ja pelkoni höpöttömällä. Kun olen kertonut herkkyydestäni useimmat ovat yllättyneitä. Luulin että minussa on joku vikana ja siksi peittelin sitä höpöttämällä kaikkea turhaa. 

 Erityisherkkyyteen liittyy myös muita piirteitä, yksi niistä on tunnollisuus ja korostunut vastuuntunto. Nämä ovat kyllä hyviäkin luonteenpiirteitä, sopivissa rajoissa. Minulla tämä ei ole pysynyt aisoissa niinkuin olisin toivonut. Olen käynyt läpi myös totaalisen loppuunpalamisen. En ole koskaan voinut tahallani rikkoa mitään tai tehdä mitään todella pahaa. Minut tuntevat ihmiset tietävät tämän, olen melkoinen "paskahousu".
Nuorena aikuisena kipuilin asian kanssa paljonkin, joka johti vääränlaisiin ihmissuhteisiin sekä alkoholin käyttöön. Silloin tunsin olevani "vapaa" omista sisäisistä rajoitteistani. Toisaalta taas tunsin suunnatonta häpeää ja epäonnistumisen tunnetta jos olin hölmöillyt.
Olen sinnitellyt (jos sitä nyt voi sinnittelyksi sanoa) aivan liian pitkään epäterveissä suhteissa, oman onnellisuuteni kustannuksella, koska en vain halunnut loukata toista. Minulle sai puhua rumasti ja kävellä yli, mutta minä olin hiljaa ja annoin sen tapahtua. 
Olin naiivi, liian luottavainen ja niin erityisherkkä.

Kasvaessani vanhemmaksi aloin oppia itsestäni paljon, aloin ymmärtää itseäni ja reagtioitani. Aloin ymmärtää herkkyyttäni. Mutta vasta viime vuosina olen oppinut elämään sen kanssa. Minulla kesti pitkään, mutta nyt olen aidompi, vahvempi ja itsetietoisempi. 
Ennen tunsin olevani epäkelpo, huonompi kuin muut. Mutta nykyään olen ymmärtänyt herkkyyden olevan myös rikkaus ja vahvuus. Olen empaattinen, tunnen ja koen myös ne hyvät ja positiiviset asiat vahvemmin. Kuten rakkauden ja arvostuksen. Tiedostan että minun kaltaisteni kanssa on haastavaa olla parisuhteessa tai ystävyyssuhteessa. Se vaatii ymmärrystä ja vielä lisää ymmärrystä. Onneksi minulla on maailman ihanimmat ystävät, puoliso ja perhe jotka ymmärtävät ja tukevat minua. 

Vaikka erityisherkkyys on rikkaus, on se myös hektisessä arjessa melkoinen haaste, jopa taakka.
Erityisherkän heikkoudet vain korostuu ylikuormittuneessa tilassa. Kun oma hermosto on jo ylivirittyneessä tilassa, pienikin ärsyke kaataa veneen. Ikävimpiä oireita minulla on ollut väsymys, ärtymys ja päänsärky. Tunne että on pakko päästä pois tai muuten pääni "räjähtää". Paniikkihäiriötä minulla ei ole mutta tunnetta saattaisi kuvailla lievällä paniikilla. Tarvitsen enemmän omaa aikaa ja lepoa kuin vähemmän herkkä. Paniikin tunne näkyy siten minulla ehkä eniten, että koen suunnatonta tarvetta päästä tilanteesta tai tilasta hetkeksi pois. 

Suurin haaste aikuisena minulla onkin ollut herkkyyden kanssa oman jaksamisen ja rajojen tunnistaminen. Kun lisätään ylisuorittaminen, tunnollisuus ja velvollisuuden tunne, stressi ja erityisherkkyys ei aina lopputulos ole kovinkaan hyvä. Minussa näkyy sekin erityisherkkyyden piirre, etten halua tehdä virheitä. Koulussa tunsin olevani epäonnistunut, vaikka olin 8-9 oppilas. Töissä ja koulussa tämä näkyy ylisuorittamisena, kotona taas siten että koen kamalaa epäonnistumista siitä jos en olekkaan siivonnut koko asuntoa kun mies tulee kotiin. Lisäksi huomaan ajattelevani, että ihmiset varmasti luulevat jotta olen laiska ja saamaton, kun päivä onkin kulunut siihen, että olen istunut hiljaisuudessa purkaen ylivirittyneisyyttä. Välinpitämättömyytenä siitä, että en aina vastaa puhelimeen, koska se on äänettömällä tai perumalla menoja juuri ennen tapahtuma aikaa, koska tuntuu että räjähdän, ahdistaa niin ettei vain pysty lähtemään kotoa pois. Kun vähemmän herkän on lähes mahdotonta ymmärtää miten erityisherkkä kokee maailman, on se myös toisinpäin yhtä vaikeaa. Minulla on taipumus moittia itseäni laiskuudesta, kun vertaan itseäni vähemmän herkkään joka työpäivän jälkeen jaksaa lähteä salille tai lenkille. Itse olen niin uupunut ja ylivirittynyt että minun on pakko saada olla yksin ilman virikkeitä. Hiljaa hiljaisuudessa. 
Kun ympärilläni tai ihan vain töissä, koulussa tapahtuu paljon tuntuu se kehossa uupumisena, hämmentymisenä ja ylitsepääsemättömän tukalana olona. Kuin koko maailma puristuisi kehon ympärille, on vaikea hengittää.

Vaikka erityisherkkyyden kanssa eläminen on välillä haastavaa, on se myös tuonut elämääni paljon rikkauksia.
Erityisherkkä kun rakastaa, hän todellakin RAKASTAA! Rakkauden haluaa sanoa, näyttää ja jakaa. Ja rakkauden myös jotenkin tuntee voimakkaammin.
Olen luova ja aistin pienetkin yksityiskohdat. Kevään ensimmäiset leskenlehdet, syksyn ensimmäiset tuoksut vaikka on vielä lämmin. Tunnen sisälläni musiikin ja sen tunnetilat kuin omat tunteet.  Ruoan tuoksu tuntuu yhtä suurena kuin sen maku. 
Nautin tähtitaivaan katselusta ja merestä. Itken herkemmin, pelästyn herkemmin, nauran herkemmin, pienetkin iloiset asiat saavat minut hymyilemään aidosti ja tunnen siitä suunnatonta mielihyvää.

Ystävänä ja puolisona sekä hoitajana työssäni koen oman empaattisuuteni ja myötätunnon olevan voimavara. Jos sinä suret, minäkin suren. En aliarvioi koskaan kenenkään surua tai kipua. 
Tunnen voimakkaammin ilon, hymyt, rakkauden, onnistumisen, välittämisen. Minua on helppo huijata, mutta minä en pysty valehtelemaan tai huijaamaan ketään! 🙈🤣

Vaikka minulla on ollut vaikeuteni, olen oppinut elämään ja rakastamaan elämääni erityisherkkyyden kanssa. Se on osa minua ja tekee minusta juuri minut. Olen kiitollinen että olen saanut ympärilleni ihmisiä jotka ymmärtävät minua ja antavat minulle tilaa olla tälläinen kuin olen, minä. 

 _____ ❤ _____

🖤:

Hanna